torstai 2. syyskuuta 2010

Rautainen maapallo

Eräänä päivänä näin eräässä liikkeessä hienon, pienehkön rautaisen maapallon ja se jäi kaivelemaan mieltäni. Se sopisi asuntoni karuun sisustukseeni kuin nyrkki silmään. Myöhemmin päätin hakea sen itselleni. Tullessani liikkeen pihaan, siinä seisoi suuri bussi ja liike oli täynnä julman näköisiä mummoja. Tiedättehän, isot tukat ja jykevät leuat. Pelottavasta ilmapiiristä huolimatta ajattelin käyttää kyynärpäätaktiikkaa päästäkseni pitkän ja kapean käytävän perälle missä aarteeni sijaitsi. Sitten huomioni kiinnittyi mummojen pelottavan suuriin käsilaukkuihin ja ex-sotilaana aloin arvioimaan riskejä uudestaan. Tuli siihen tulokseen että minulla oli selkeä alivoima, parempi vetäytyä ja yrittää hyökkäystä parempana ajankohtana.
Tänään sitten marssin liikkeeseen ja varovasti ovelta kurkistaessani huomasin ettei liikkeessä ollut enää vaaraa. Ei mummoja eikä muitakaan. Innoissani kävelin liikkeen perälle, vain huomatakseni että pallo oli kadonnut! Ystävällinen myyjätär kävi tarkastamassa varaston, eikä tuotetta ollut sielläkään. Huomatessaan että alahuuleni alkoi jo uhkaavasti väpättää, myyjätär kaivoi säälin sekaisin ilmein puhelimen esille ja soitti tavaran toimittajalle jotta lähettäisivät hienon rautaisen maapallon seuraavan toimituksen yhteydessä. Mutta ei, tuote oli poistunut valikoimasta! Luulin jo myyjän ihastuneen minuun ja kirjoittavan minulle puhelinnumeronsa kun hän ojensi minulle pienen vaaleanpunaisen lapun. Pettymyksekseni siinä luki kuitenkin vain "Comptoir de Famille". Ranskaksi "Rakastan sinua"(?), välähti mielessäni ja hymyilin taas. Hymyni kuitenkin hyytyi pian kun neitonen selitti että se on tuotemerkki mihin himoitsemani maapallo kuuluu. Voisin kuulemma etsiä sitä vaikka jostakin nettiliikkeestä.
Synkkänä poistuin liikkeestä jälleen yhtä asiaa viisaampana. Kulje aina lompakko levällään ja osta kaikki kiva heti kun näet, älä harkitse! Eivätkö naiset muuten tee juuri näin..?
Kotona asetuin tietokoneen ääreen hokien itsekseni huonolla latinalla "Quaerendo inventis, quaerendo inventis..." (Etsikää niin löydätte, suom.huom). Ei vain auttanut kannustava hokemani. Löysin kyllä kaikenlasta imellystä tuotenmerkin alta, mutta en tuota karua ja komeaa maapalloa.

Kosketelkaa toisianne...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tähän sanot?