perjantai 17. syyskuuta 2010

Elämäni ensimmäinen metsästysreissu

Sunnuntainen aamu, 500 kilometrin päässä kotoa. Edessä tuntematon metsä, vaikka olenkin jossakin kotiseudulla päin.On kosteaa, muttei sada, kun suuntaan metsään. En ole koskaan ennen metsästänyt, jänskää...Mutta kaikkea täytyy kokeilla. Tai ainakin melkein kaikkea.
Seuraa 3 päivää samoilua metsässä, 7-8 tunnin patikointeja. Rankkaa, mutta tekee hyvää. Ensimmäienä päivänä ammun pyyn oksalle, toisena päivänä koppelon lentoon. Wow! Iloinen suomen pystykorva kirmailee edessäni ja osallistuu metsästykseen parhaansa mukaan, on hienoa katsella sen työskentelyä. Koira ei ole minun, mutta pidän siitä kovasti. Kolmantena päivänä aloittelijan tuuri loppuu. Mutta hyvä näinkin, en välttämättä odottanut saavani mitään. Tärkeintä oli metsä ja nuotiokahvit. Keskiviikkona ajelen kotiin, herkkuja kylämälaukussa. Riistan lisäksi lakkaa ja konjakkipuolukkasurvosta. Joku syksyinen ilta kokkailen hyvää riistaruokaa ja nautin sen hyvän viinin kera. Yammy...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tähän sanot?