Ajatuksia kahvitauolta

Hengen heikkoudesta kärsivien reppanoiden keskuudessa on yleistynyt raivostuttava taipumus teenjuontiin.

Siinä missä reipas ja kovaa tulosta tekevä sankari nappaa vauhdista mukillisen kahvia, hintelät ja vähäveriset teenjuojat pilkkivät sen helvetin liptoninsa kanssa harras ilme kasvoillaan ja tuijottavat mukissa lilluvan haalean nesteen värinvaihtoa kuin mykkä pillua.
Väistäisivät edes, mutta ei kun sitä on sitten ihan pakko jäädä pipertämään siihen automaatille kehityksen jarruksi. Ja sitten se arpominen erilaisten teelaatujen välillä, voi että kun ottaisko nyt tänään tota mustaherukka-vadelmaa vai kenties ruusunmarja-neilikkaa, tai josko heittäytyisi oikein hurjaksi ja joisi kupillisen raparperimansikkaa. "Ihan mustaa liptonia mä en saa millään alas," Irma kertoo vaikka kukaan ei kysynyt. Ju-ma-lau-taahrgh.

Ja sitten on vielä näitä kaikkein vastenmielisimpiä elitistejä, haudutetun teen kanssa läträäjiä, jotka katsovat nenänvarttaan pitkin rahvasta, joka juo pussiteetä. Pussiteehän on siis ihan hirveetä, koska siinä teenlehdet ovat suodatinpaperin sisällä, eivätkä sellaisessa elegantissa siivilässä vai mikä verkko se nyt sitten on. Kerrassaan barbaarista.

Teenjuoja on muuten suurella todennäköisyydellä myös se sama saatanan hermosaha, jota varten pitää aina firman saunailtoihin varata neljä päärynä-ananas-kirsikka-siideriä, koska sille ei kalja kelpaa ja joka tilaa jonkun perkeleen sinisen enkelin tai muun mytologisen hahmon mukaan nimetyn paukun, jossa on sateenvarjo, sitrushedelmäviipale ja tähtisadetikku, kun kaikki muut ottavat yhden ison.

Ei minulla muuta. Teestä.