Rannikolla

Kesälomani viimeinen viikko alkoi kun päätin tehdä vielä yhden reissun. En kanootillani, vaan autollani, vaikka kilometrejä oli jo ennestäänkin takana melkoisesti. Pakkasin siis kassini ja sulloin ne peräkonttiin.

Lähes 300 km aurinkoista maisemaa ja laskeuduin tyylikkäästi Vaasaan, jo lähes kaiken kokeneella,
vain puolitoista vuotta vanhalla Mersullani. Paljon ihmisiä ja iloista meininkiä keskustassa. Löysin
heti eräälle laadukkaalle leirintäalueelle. Tein tiedusteluretken alueella ja totesin kaiken olevan
kunnossa, siellä oli nimittäin ravintolakin. Niinpä painelin respaan, kyselemään mökeistä. Tiskin
takana istui nuori neitonen

- Olisiko teillä vapaita mökkejä? Kysyin

- Oon.... Sanoo tyttö, jauhaen ainakin kilo purukumia suussaan, irrottamatta katsettaan netistä.

- Minkä hintainen yö on? Kysyn.

- 65 euroa.... Suu jauhaa ja katse pysyy edelleen tiiviisti netissä.

- Millainen varustus mökeissä on? Kysyn.

- Pieni jääkaappi ja mikro... Edelleenkään hän ei katso minuun, vaan nettiin ja suu jauhaa.

- Otatko purkkaa? Kysyn.

- Mitäh..? Tyttö kysyy hajamielisesti, ällistyksekseni purukumin jauhaminen hieman hidastuu ja tyttö vilkaisee minuun pikaisesti.

- Ei mitään, minäpä mietin asiaa. Sanon ja astun ulos.

Minua ärsyttää. Jos omistaisin paikan niin... Mutta en omista, joten hyppään BMW:ni ja poistun paikalta.

Raippaluoto. Vitsi mitä maisemia meloa... jos vain olisi tullut kanootti Mazdani katolle. Harmittaa niin, että päätän jatkaa matkaa aivan muualle, juotuani ennen sitä kahvit Raippaluodon kupeessa olevassa kahvilassa.

Ilta-aurinko paistaa kauniisti kun saavun Pietersaareen, ei hassumpi paikka sekään. Tilaa leirintäalueella on ja taas vastassa teinityttö, tällä kertaa ihan asiallinen. Mökit hyvin varusteltuja ja halpoja. Mutta paikka on kuin kuollut. Hyppään Alfa Romeooni ja päätän jaksaa lentää vielä vähän. Vähän matkan päässä on Luoto niminen paikka, joten sinne siis, nälkä mahassa kurnien..........

Strandcamping. Minut ottavat vastaan ilta-auringon kanssa kilpaa hymyilevät kauniit neitoset (3 kpl). Maisemat ovat hienot, rannassa kalastaja savustaa tuoretta kalaa, ravintolassa kylmää olutta. Witsi, olenko minä paratiisissä? Kysyn itseltäni, ajattelen kuitenkin kaiken johtuvan vainvauhtihumalasta. Mutta kun olen valkannut mökin, syönyt hyvin ja nauttinut kylmän oluen, ja neitoset edelleen hymyilevät kauniisti, päätän että ainakin aika lähellä paratiisiä olen.

Aamupalaksi nautin juuri pyydystettyä ja aamulla savustettua tuoretta lohta. Kahvin kanssa. Ehkä elämäni yksinkertaisin, mutta paras aamupala! 4,5 euroa... Yritän tarjota vanhalle miehelle muovipussillista 500 euron seteleita, mitä kahmin kasaan peräkäkärrystäni, mutta vanha mies kieltäytyy kohteliaasti, päätään puistellen ja hymyillen.Tunnen itseni ryöväriksi kun jatkan matkaani, mustan pakokaasun pöllähdellessä Ladani katkenneesta pakoputkesta...

Kokkola. Kuvittelin että se on pieni pahainen kaupunki. Mutta ei, sehän on aika suuri ja siellä on mukavan näköisiä terasseja! Pitäisiköhän minun muuttaa rannikolle, kysyn vieressä seisovalta mallilta näyttävältä böönalta. Huomaan sen kuitenkin olevan vain aidon kokoinen pahvimalli, mikä mainostaa jotakin meikkiä. Nolona jatkan matkaa aurinkoisella kaupungilla.

Mitä? tylsää ja liian pitkä tarina? Oukei. Kokkolasta suunnistin Harley Davidsonillani sisämaata kohden ja sieltä edelleen kotiin.

Reissuun on aina jännittävä lähteä ja kotiin on aina mukava palata.

Kyllä purjehtiminen on hauskaa!